lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lade-lammas

Tänään kävimme hakemassa katraan vahvistukseksi pässin Valtimolta. Komea poika tuotiin kotiin kuljetuskopissa, ja karanteenin jälkeen laskettiin laitumelle meidän pässiemme sekaan. Näin on toimittu aiemminkin, eikä uuden tulokkaan sopeutuminen laumaan ole koskaan tuottanut ongelmia. Kukaan ei ole tapellut, eikä mitään uteliasta nuuhkimista läheisempää kontaktia ole ollut tapana ottaa. Näin tapahtui tälläkin kerralla. Paitsi että se utelias nuuhkiminen jäi väliin.

Lade olisi ollut kovin kiinnostunut hieromaan läheisempää tuttavuutta, mutta meidän sankarimme juoksivat karkuun. Kilpa oli sikäli epäreilu, että omat pässimme ovat olleet laitumella jo kaksi kuukautta, kun taas Lade oli viettänyt kesänsä sisällä pitopöydän ääressä.

Pässit juoksivat 25-asteen helteessä niin, että minua alkoi muutaman kierroksen jälkeen hirvittää. Sellainen puuskutus Ladesta lähti. Hetken juoksemisen jälkeen kaikki pässit puhalsivat niin, että vaahto valui suupielistä. Olin kaukaa viisaana jättänyt Ladelle päitset päähän, joten uupuneen lampaan kiinni saaminen ei tuottanut ongelmia. Lade puuskutti aikansa jalkojeni juuressa ja ennätin jo huolestua kun vesikään ei maistunut. Turhaan, nyt pojat laiduntavat viilenevässä kesäillassa kuin olisivat olleet ikänsä yhdessä.












.