maanantai 11. lokakuuta 2010

Sisäruokintakausi alkaa

Syksy on tullut ja eilen satoi rakeita. Tänään otettiin uuhet sisälle lampolaan. Lampaat pääsevät edelleen ulkoilemaan, mutta vain pieneen pihatarhaan navetan taakse. Portti laitumelle sulkeutui illalla ja avataan seuraavan kerran vasta ensi keväänä.

lauantai 14. elokuuta 2010

Metsälaidun aidataan erikseen

Perinnebiotoopista noin kolmannes on metsälaidunta. Tänään erotettiin metsäsaareke muusta, rehevämmästä,  laidunalasta niin, että lauma saadaan vietyä päivisin risusavottaan.


torstai 29. heinäkuuta 2010

Kuuma kesä

Kesä 2010 on ollut ennätyskuuma, eikä helteille näy loppua! Tänään meni satavuotias Suomen lämpöennätys rikki täällä Liperissä. Lampaat eivät näytä kärsivän helteestä, juomavettä tosin kuluu paljon.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kuivaheinää

Tänään tehtiin kuivaheinää lampaille! Heinää tehtiin keskellä kylää sijaitsevalta peltoheitolta ja paikan keskeisyyden vuoksi, sekä kokeilun halusta, nostettiin heinä komeasti seipäille. Kymmenen hengen porukalta meni pari tuntia 47 seipään heinittämiseen. Aika moni talkoolaissta taisi olla ensi kertalainen ja nekin, jotka olivat joskus heinämiehinä huhkineet, olivat parhaimmillaan ennättäneet pitää alun neljättäkymmenettä vuotta taukoa!



sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Lampaat saapuvat!

Ensimmäiset lampaamme saapuivat tänään! Seitsemän uuhta karitsoineen, yhteensä 21 lampaan lauma, laskettiin laitumelle puolen päivän aikoihin. Laitumellamme heinä oli ennättänyt kasvaa paikoitelleen jo lampaan korkuiseksi, mutta osa alueesta onkin jo niitetty matalaksi. Lauma pääsi kuitenkin ensimmäisenä pitkään heinään, josta alla olevat kuvat on otettu.



lauantai 12. kesäkuuta 2010

Aitaus


Jo syksyllä 2009 olimme käyneet lyömässä aidantolpat tulevaa lammasaitaustamme varten. Vesakon ja pusikon raivaustyötä riitti pitkälle syksyyn ja urakkaa jatkettiin keväällä. Tarkoitus oli, että alue aidattaisiin vasta sen jälkeen kun risusavotta olisi ohi ja laidun valmis lampaiden tulla. Aitaus on kooltaan hieman alle neljä hehtaaria, josta noin kolmasosa karuhkoa ja kivistä ketoa, toinen kolmasosa rehevää luhtaniittyä ja kolmas kolmannes metsälaidunta.


torstai 25. helmikuuta 2010

Kuinka kaikki alkoi

Kesällä 2008 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus kartoitti Taipaleenjoen valuma-alueella luonnonmonimuotoisuuden kannalta arvokkaita elinympäristöjä. Koska monimuotoisuuskartoitus kuuluu ympräristötuen ehtoihin, pyysimme kartoitusta tekevää biologia vilkaisemaan tilakeskuksemme välittömässä läheisyydessa sijaitsevaa vanhaa, kivistä laidunta, niin sanottua vasikka-aitausta.

Paikan nähtyään biologi oli silminnähden ihastuksissaan ja kasvilistan laadittuaan ehdottomasti sitä mieltä, että kohdetta kannattaisi hoitaa perinnebiotooppina. Alueen kooksi rajattiin noin 4 hehtaaria, josta noin kolmannes on metsälaidunta.

Pohdimme aikamme vaihtoehtoja hoidon järjestämiseksi. Perinnemaiseman vuosittainen niitto käsin ei kuulostanut houkuttelevalta suuren työmääränsä vuoksi. Myös eläinten vuokrauksesta luovuttiin vastuukysymysten vuoksi. Lampaaseen päädyimme sen erinomaisen perinnearvon vuoksi; mikä sopisi paremmin laiduntamaan luontoamme kuin aidon alkuperäisrotumme suomenlammas!